Seaside Campus pilotoi Meriteollisuus-TET-jakson

Seaside Campus -hankkeen pilottikokeiluna on parhaillaan tällä viikolla käynnissä meriteollisuusteemainen TET-jakso. Meriteollisuus TET-viikko toteutetaan WinNovan, SAMK:n ja raumalaisten meriklusterin yritysten yhteistyönä. TET-viikon osallistujat ovat Raumanmeren peruskoulun oppilaita, joilla on TET-jaksonsa aikana ainutkertainen mahdollisuus päästä tutustumaan monipuolisesti useamman eri teollisuuden alan opintoihin sekä yrityksiin.

TET-viikon päiväohjelma on rakennettu niin, että aamupäivisin oppilaat ovat tutustuneet WinNovassa eri opiskelualoihin ja iltapäivisin he ovat vierailleet SAMK:ssa ja Rauman meriklusteriin kuuluvissa yrityksissä. Viikon aikana oppilaat ovat päässeet mm. kokeilemaan hitsaustöitä, kappaleiden 3D-suunnittelua ja tulostusta, koneistusta ja laivasimulaattoria. Meriteollisuus-TET-jaksolla oppilaat ovatkin siis saaneet hyvän katsauksen siihen, mitä kaikkea Raumalla on sekä opiskelun että työmahdollisuuksien saralla tarjolla meriteollisuuden parissa.

Oppilaat kävivät tiistaina tutustumassa Seaside Industry Parkiin teollisuuspuistoa hallinnoivan Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy:n (RMTK) ja Rauma Marine Constructions Oy:n (RMC) vieraina. Puiston sekä RMC:n toiminnan esittelyn jälkeen oppilaat pääsivät kierrokselle sekä lohkotehtaaseen että rakennusaltaalle näkemään, miten parhaillaan työn alla olevan TT-Linen matkustaja-autolautan lohkot rakentuvat teräslevyistä aina valmiiksi lohkoiksi asti.

Meriteollisuus-TET on erinomainen esimerkki Seaside Campus -oppimisympäristökonseptin puitteissa toteutetusta toimivasta yhteistyöstä oppilaitosten ja meriteollisuuden yritysten kesken.

TET-​viikon ohjelma

1. päivä: WinNova + SAMK
Aamupäivällä tutustuminen, työturvallisuus ja perehdytys viikon ohjelmaan.
Iltapäivällä vierailu SAMK:ssa (Laivasimulaattori, 3D-​tulostus, AR-​lasit).

2. päivä: WinNova + Seaside Industry Park
Aamupäivällä tutustuminen WinNovan kone- ja tuotantotekniikkaan.
Iltapäivällä vierailu Seaside Industry Parkissa (RMTK ja RMC).

3. päivä: WinNova + Telesilta Oy
Aamupäivällä tutustuminen WinNovan sähkö-​ ja automaatioalaan.
lltapäivällä Telesilta Oy yritysvierailu.

4. päivä: WinNova + Alfa Laval Oy
Aamupäivällä tutustuminen WinNovan kone- ja tuotantotekniikkaan.
lltapäivällä Alfa Laval Aalborg Oy yritysvierailu.

5. päivä: WinNova + Euroports Oy

Aamupäivällä tutustuminen WinNovan logistiika-​alaan.
lltapäivällä Euroports Oy yritysvierailu ja TET-​jakson palaute.

Lisätietoja TET-​mahdollisuudesta antaa koulutuspäällikkö Kari Laine, kari.laine@winnova.fi.

Saara Haaslahti