Monitoimihalli vihittiin käyttöön

Seaside Industry Parkin alueelle vuodenvaihteen tienoilla valmistunut monitoimihalli vihittiin käyttöön viime perjantaina. Hallin rakennutti Rauman kaupungin ja Rauma Marine Constructions Oy:n yhdessä omistama kiinteistöyhtiö ja sen urakoinnista on vastannut SRV. Rakennustyöt aloitettiin marraskuussa 2021 ja niissä päästiin etenemään haasteellisesta maailmantilanteesta huolimatta aikataulun mukaisesti. Hallin tuotanto-osa otettiin käyttöön jo viime vuoden lopulla.

Mittava maamerkki

Uusi halli on kooltaan mittava, sen pituus on 186 metriä, leveys 44 metriä ja korkeus 32 metriä. Halli muokkaakin merkittävästi puiston profiilia niin maan tasalta kuin ilmastakin nähtynä. Se on myös tärkeä askel puiston alueen kehitystyössä. Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela toteaa Rauman kaupungin osoittaneen omalla vahvalla panostuksellaan sitoutumisensa Seaside Industry Parkin toimintaedellytysten kehittämiseen. RMC:n varatoimistujohtaja Mika Laurilehto kiittääkin Rauman kaupunkia tästä panostuksesta ja kertoo hallin takaavan töitä Raumalle pitkälle tulevaisuuteen.

Monitoimihalli on merkittävässä osassa Laivue 2020 -hankkeessa, jossa RMC rakentaa puolustusvoimille neljä monitoimikorvettia. Korvetit rakennetaan turvallisuussyistä sisätiloissa ja uuden hallin suunnittelussa onkin otettu huomioon viranomaisalusten rakentamiseen liittyvät erityisvaatimukset. Korvettien rakentaminen alkaa loppuvuonna 2023, mutta halli on jo nyt käytössä tasmanilaiselle TT-Linelle rakenteilla olevien autolauttojen lohkovalmistuksessa.

Teollisuuspuiston kehitystyö jatkuu

Uusi monitoimihalli täydentää Seaside Industry Parkin raskaan teollisuuden tarpeisiin suuntautuvaa toimitilatarjontaa. Seaside Industry Parkin tilojen käyttöaste on mm. RMC:n laivaprojektien myötä korkea. Alueen kehitystyö jatkuu tänä vuonna väestönsuojan ja korvettien vesillelaskujärjestelmän suunnittelulla. Alueen kehittämisestä ja teollisuuspuistotoiminnan koordinoinnista vastaa Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy.

RMC:n mediatiedote

Saara Haaslahti