Seaside Campus -oppimisympäristö monessa mukana kevään tapahtumissa

Työt Meriteollisuuspuisto oppimisympäristönä -konseptin parissa ovat jatkuneet aktiivisena. Kevään aikana konsepti sai uuden nimen: Seaside Campus. Näin konseptilla on jatkossa selkeä, tunnistettava nimi ja kevät ja alkukesä ovatkin olleet täynnä tapahtumia, joissa tehdä nimeä tunnetuksi.   

Taitaja2022-tapahtuma kokosi yhteen Suomen parhaat nuoret ammattiosaajat kisaamaan ammattitaidon SM-mitaleista Porissa 16.–19.5. Tapahtuma keräsi suuryleisön ja paikan päällä vierailijoita kävi n. 30 000. Seaside Campus oli esillä tapahtumatorilla koko kolmen päivän ajan. Nuoret keskustelivat innokkaasti meriteollisuuden mahdollisuuksista ja moni olikin jo suuntaamassa esimerkiksi sähköalalle. Kansainvälinen meriteollisuuden ja merenkulun tapahtuma Navigate pidettiin Turussa 1.–2.6. Seaside Campus oli mukana Seaside Industry Parkin yhteisosastolla. Puiston osastolla kävi mukava kuhina messujen ajan ja näin Seaside Campus sai näkyvyyttä myös meriteollisuuden ammattilaisten keskuudessa.

TOIMIALAA TUTUKSI YRITYSESITTELYIDEN KAUTTA

Konseptin puitteissa on tiedostettu, että alan vetovoimaisuuden vahvistaminen vaatii varhaista vaikuttamista ja oikeita käsityksiä toimialasta. Siksi Satakunnan opinto-ohjaajat kutsuttiin toukokuussa tutustumaan meriteollisuuteen ja keskustelemaan osaajatarpeista. Kongsberg tarjosi mainiot puitteet tilaisuudelle ja opinto-ohjaajat pääsivät tutustumaan myös yrityksen tuotantotiloihin. Kongsbergin lisäksi toimintaansa esittelivät myös Rauma Marine Construction, Logistikas ja Telesilta. Esitykset loivat kattavan läpileikkauksen meriteollisuuteen ja verkostomaiseen toimintaan. Syntyi myös hyvää keskustelua ja toiveita sekä ajatuksia jatkoa ajatellen. Moni nuori on erittäin kiinnostunut sähköalasta ja tulijoita sekä vaihtajia lukiosta ammatilliselle puolelle olisi huomattavasti enemmän kuin tarjolla olevia paikkoja. Vetovoiman lisäämiseksi alan toimijoiden tulisi kyetä tarjoamaan nuorille enemmän mahdollisuuksia tutustua työelämään. Yhtenä ratkaisuna tähän on työn alla meriteollisuusTET, jossa vetovastuu TET-viikon ohjauksesta sekä alaan tutustuttamisesta on Winnovalla. Ajatuksena on ohjattujen päivittäisten yritysvierailujen avulla tarjota syventäviä näkökulmia meriteollisuuden ammatteihin. Jos yrityksesi on kiinnostunut muutaman tunnin mittaisesta TET-kummiudesta, ota yhteyttä hanna-kaisa.desavelle@winnova.fi.  Opinto-ohjaajat haluaisivat myös saada jatkoa vastaavalle vuoropuhelulle sekä päästä konkreettisesti tutustumaan eri työtehtäviin laivassa.

KANSAINVÄLINEN OPISKELIJAYHTEISTYÖ KÄYNTIIN

Kansainvälisyys on yksi konseptin keskeisistä osa-alueista ja myös sillä saralla on tapahtunut kevään aikana. FinLat-Logic -hankkeen puitteissa viisi latvialaista opiskelijaa Liepajaksen satamakaupungista, Liepaja State Technical Schoolista, aloitti neljän viikon työharjoittelun toukokuun lopulla Logistikaksella sekä Transvalilla, joka vastaa Kongsbergin logistiikkatoiminnoista meriteollisuudessa. Haastattelujen perusteella opiskelijat olivat erittäin tyytyväisiä yritysten vastaanottoon ja harjoittelun sisältöön sekä WinNovan työvälineisiin. Myös yritysten palaute opiskelijoista oli erinomaista. Opiskelijoita kehuttiin motivoituneiksi, nopeiksi oppimaan sekä omatoimiksi. Useammalla opiskelijalla syttyi harjoittelun myötä myös kipinä palata Suomeen ja erityisesti Rauman meriteollisuuteen. Koska varastologistiikan puolella, kuten monella muullakin toimialalla on osaajapula, projektipäällikkö Hanna-Kaisa Desavelle toivoisikin, että yritykset huomioisivat myös kansainvälisen oppilaitosyhteistyön hyödyntämisen Seaside Campuksen tiimoilta yhtenä mahdollisuutena työvoimapulan ratkaisemiseksi. Hän korostaa, että juuri motivoituneiden ja kielitaitoisten nuorten liikkuvuuteen pitäisi panostaa: ”Olen syyskuussa menossa tutustumaan Liepaja State Technical Schooliin ja tavoitteena on selvittää halukkuutta rakentaa konkreettista polkua oppilaitoksen ja yritysten välille työharjoittelun ja kesätyön kautta. Kannustan kaikkia kiinnostuneita yrityksiä ottamaan yhteyttä”, Hanna-Kaisa sanoo.

Kevään tapahtumat ovat toimineet erinomaisena kannustimena syksyn toiminnan suunnitteluun. Useampi koulutuspolku on alkanut hahmottua, lisätietoja niistä saadaan syyskaudella. Syksyksi on saatu sovittua myös monenlaisia mahdollisuuksia WinNovan ja SAMKin opiskelijoille päästä aidosti tutustumaan ja tekemisiin meriteollisuuden yritysten pariin.

Oppimisympäristön yhteistyöhön voi tulla mukaan monin eri tavoin ja ajankohdasta riippumatta. Jos olet kiinnostunut Seaside Campuksen toiminnasta, ota yhteyttä Hanna-Kaisaan.

Yhteyshenkilö / Lisätiedot: Hanna-Kaisa Desavelle, projektipäällikkö, Meriteollisuuspuisto oppimisympäristönä -hanke (ESR) WinNova, hanna-kaisa.desavelle(at)winnova.fi, p. 044 455 8280

Seaside Campus -konseptia kehitetään osana Keski-Suomen Ely-keskuksen rahoittamaa Meriteollisuuspuisto oppimisympäristönä -hanketta (ESR).

SAMK:N SYKSYN MAKSUTTOMAT TÄYDENNYSKOULUTUKSET

https://kos.samk.fi/

Saara Haaslahti