Seaside Industry Parkissa valmistui toimistorakennuksen mittava saneerausprojekti

Seaside Industry Parkissa valmistui kevään aikana rakennuksen R16 mittava saneerausprojekti. Saneerauksessa kunnostettiin n. 2500 m2 toimistotiloja. Rakennus on rakennettu 1940-luvulla ja edellinen laajempi remontti on toteutettu 1990-luvulla. Rakennuksen tekniikka ja pinnat alkoivat olla päivityksen tarpeessa, mutta koska suurille avokonttoritiloille ei ollut ollut juurikaan kysyntää, laajamittaista saneerausta ei alettu valmistella ennen kuin hyvän tilauskannan omaavan Rauma Marine Constructionsin tilantarve alkoi kasvaa ja saneeraus tuli sen myötä ajankohtaiseksi.  

Projektissa rakennuksen ylin, kolmas, kerros sekä puolet toisesta kerroksesta saneerattiin kokonaisuudessaan. Saneerauksen myötä tilat päivitettiin vastaamaan nykypäivän vaatimuksia niin toimintojensa, tekniikkansa kuin viihtyisyytensäkin osalta.

Koko ylin kerros on nyt RMC:n käytössä ja jo saneerauksen loppumetreillä yrityksen tilantarve oli ehtinyt kasvaa entisestään, joten se otti käyttöönsä myös toisen kerroksen päädyn toimistotilat. Toiseen kerrokseen tehtiin myös 12 henkilölle mitoitettuja neuvotteluhuoneita, joita alueella toimivien yritysten on mahdollista varata neuvottelukäyttöön.

Saneerauksen urakoitsijana toimi Rakennus Rauvola Oy, jonka aliurakoitsijoina remontin eri osa-alueilla toimivat pääosin paikalliset yritykset. Saneeraus eteni suunnitellusti ja valmistui maalis-huhtikuun vaihteessa. Suuri osa saneeratuista tiloista onkin ollut nyt jo parin kuukauden ajan käytössä. Joitakin talotekniikkaan liittyviä säätöjä on tehty vielä valmistumisen jälkeen, mutta muuten tilat ovat toiminnoiltaan ja laadultaan vastanneet niille asetettuja tarpeita ja odotuksia.

Kuva: Samuli Ahtiainen

RMC:n toimitilat 3. kerroksessa. Kuva: Samuli Ahtiainen

RMC:n toimitilat 3. kerroksessa. Kuva: Samuli Ahtiainen

Saara Haaslahti