APX-Metalli Oy valitsi Seaside Industry Parkin lyhytkestoisen projektinsa toteutuspaikaksi

IMG_0381.JPG

APX-Metalli Oy on 1980-luvulla perustettu keskiraskaaseen teollisuuteen keskittynyt tilauskonepaja, jonka toimipisteet sijaitsevat Kaarinassa ja Pyhärannassa. Yritys toteutti loppuvuodesta 2018 Seaside Industry Parkissa katosrakenteen Meyerin telakalla Turussa rakenteilla olevaan Costa Smeralda -risteilijään.

Koska APX:n omat tilat eivät soveltuneet kyseisen rakenteen valmistamiseen, kyseisen rakennusprojektin projektipäällikkönä toiminut Tuomas Jalava APX:ltä kertoo vaihtoehtoina olleen katoksen rakentaminen ulkotiloissa Turun suunnalla tai hallissa Raumalla. Vaikka ulkotilojen vuokrahinta olisi ollut selvästi sisätiloja edullisempaa, valikoitui reilun kuukauden mittaisen projektin toteutuspaikaksi kuitenkin Seaside Industry Park sen tarjoamien fasiliteettien sekä saatavilla olevien palveluiden ansiosta. Jalavan mukaan kyseinen projekti vaati mm. paljon nostotöitä, jotka Seaside Industry Parkin lohkohallin jopa 270 tonnin nostokapasiteetin omaavat nosturit mahdollistivat. Lisäksi puiston hyvä yritysverkosto painoi rakennuspaikan valinnassa, sillä APX käytti katosrakenteen pintakäsittelyssä Seaside Industry Parkissa toimivan Ermail Oy:n palveluja.

”Olemme olleet tyytyväisiä ratkaisuumme tehdä lyhytkestoinen, projektiluonteinen toteutus Seaside Industry Parkissa”, toteaa Jalava. Hänen mukaansa koko prosessi tilojen vuokraamisesta aina rakenteen valmistumiseen ja sen poiskuljetukseen asti sujui ongelmitta ja asioiminen oli helppoa ja joustavaa. Niin ikään yhteistyö vuokranantajan eli aluetta hallinnoivan Rauman Meriteollisuuskiinteistöt Oy:n kuin muidenkin alueella toimivien tahojen kanssa toimi erittäin hyvin. Myös projektin kulupuoli aiheutti syytä tyytyväisyyteen. Hyödyntämällä puistossa tarjolla olevaa laitteistoa ja palveluja Jalava arvio projektin toteutuksen tulleen kokonaiskustannuksiltaan lopulta Seaside Industry Parkissa edullisimmaksi muihin harkinnassa olleisiin vaihtoehtoihin verrattuna.

Onnistuneen projektin myötä APX aikookin käyttää Seaside Industry Parkin palveluja myös tulevaisuudessa, jos tarvetta vuokratilojen käytölle tulee.  

Saara Haaslahti